OHKOLAN SYYSTYÖKURSSI 11.10.2009Hevosvoimaa! Teksti: Miska Kaihlamäki Kuulas ja lempeä syyspäivä tuo mieleen vuosikymmenten takaiset Suomi-filmit, kun avarassa peltomaisemassa työskentelee hevosia perässään joko kärryt, aura, äes, niitto- tai haravakone. Tauno Paloa tai Ansa Ikosta paikalla ei näy, vaan pellot on kansoitettu Helsingin yliopiston hevosharrastajien eli Troijan jäsenten toimesta. Pellolle jalkautuneet opiskelijat harjoittelevat erilaisia peltotöitä hevosten ja kokeneiden ohjaajien avustuksella. Vaikka suuri osa peltotöistä ajoittuu oikeassa maataloudessa keväälle ja kesälle, ei tämä tosiasia lannista, kun erilaisiin työvaiheisiin liittyviä peltotöitä on nyt mahdollista kokeilla yhden kurssipäivän ajan. Kurssiohjaajien joukossa on myös vanhan polven hevostaiturit Eino Leikas ja Toivo Pulliainen, joiden hevostiedot ja -taidot ovat karttuneet niistä ajoista asti, jolloin työhevoset olivat vielä tuiki tavallinen näky maaseutumaisemassa. Kaikki kuitenkin alkaa hevosen valjastamisesta. Valjastus vaikuttaa selkeältä, kun asiansa osaava ihminen näyttää miten hevonen saadaan valjaisiin. Kokonaan toinen asia on, kun itse saa yrittää länkivaljastusta. Remmejä tuntuu olevan yhtäkkiä liikaa, ja muisti alkaa pätkiä viimeistään kolmannen remmin kohdalla, kun ei enää muista pitikö se laittaa yli, ali vai ympäri johonkin toiseen remmiin nähden. Tiiviillä keskittymisellä sekä yritysten ja erehdysten kautta valjastus alkaa kuitenkin sujua. Hetken kuluttua sitä tuntee olevansa melkein kuin vanha tekijä, ainakin siihen asti kunnes joutuu taas seuraavan visaisen ongelman eteen. Vihdoinkin pellolla Valjastuksen jälkeen päästään pellolle, ja äestys tuntuu suorastaan helpolta. Leveä äes pysyy hevosen perässä pitämättäkin, ja riittää kun lompsii eteenpäin hevosen reippaan askelluksen tahdissa. Kun hevonen hallitsee työn, kurssilaisen tarvitsee vain seurata. Niittokone vaatii jo suurempaa tarkkuutta. Tarkoitus olisi niittää kasveja koko niittokoneen terän leveydeltä ylimääräisen ajon välttämiseksi. Pellolle pystyyn jäävän kasvuston loivasti mutkitteleva reuna kertoo kuitenkin omaa tarinaansa siitä, miten hyvin tavoitteeseen päästiin. Niittokoneen metallinen istuin ei tarjoa kuskille suurinta mahdollista matkustusmukavuutta, mutta toisaalta mahdollisuus tehdä töitä istuen saa rentoutumaan – ainakin jos ei pelkää vieressä viuhuvaa terää. Haravakone sen sijaan ei ole korkean paikan kammosta kärsiville! Kiikkerältä vaikuttavan koneen päälle kapuaminen onnistuu kuitenkin helposti, ja istuin onkin ulkonäöstä huolimatta vakaa. Koneen harava kerää niitettyä kasvustoa koneen alle, ja kun jalalla painettavaa poljinta käytetään muutaman metrin välein, harava nousee ylös jättäen aina jälkeensä kasan heinää. Kun työn rytmistä alkaa saada kiinni, ehtii katsella myös ympärilleen ja ihailla korkealta istuimelta hyvin näkyviä kauniita maisemia. Kyydissä on niin mukava körötellä, että työn toivoisi jatkuvan pidempään. Kyntäminen on kuninkuuslaji Kyntäminen on raskasta niin hevoselle kuin ihmisellekin. Miten on ylipäätään mahdollista pitää auraa halutussa syvyydessä, ohjata aura sivusuunnassa tarkasti edellisen vaon viereen ja pitää se siinä, sekä samalla säädellä ohjien avulla hevosen suuntaa ja vauhtia? Kurssilaisten kolmen hengen joukkueet saavat aikaan eriskummallisia kuvioita pellon pintaan, kun yksi ohjaa auraa, toinen pitää ohjia ja kolmas on vielä varmistamassa hevosen hallintaa sen pään vieressä. Kun vanhat tekijät näyttävät mallia, katsojat hiljentyvät. Siistiä ja suoraa vakoa syntyy, ja tällä kertaa kyntäjä hoitaa yksin sekä auran että hevosen ohjauksen. Useamman pellolla tehdyn kierroksen jälkeen myös hevonen alkaa hiota. Aina uudelleen liikkeelle lähdettäessä hevosen lihakset jännittyvät, kun se lähtee vauhdilla matkaan. Tässä on sitä hevosvoimaa kaikessa uljaudessaan. Uuttera suomenhevonen Uuras kulkee eteenpäin kuin juna, ja tokkopa tuossa enää ihmistä kaivattaisiinkaan – vanha konkari kun tietää mitä tekee. Menevätkö kyntäminen ja äestys sekaisin – ja mihin sitä auraa tarvittiin? Lyhyt käyttöopas maatalouden töihin Keväällä pelto tasataan äkeellä viljelykelpoiseksi. Äestyksen jälkeen peltoon kylvetään siemenet kylvökoneella, ja toimenpide viimeistellään jyräämällä. Jyrä tiivistää maanpinnan, jolloin kosteuden haihtuminen pintamaasta pienenee. Kesän heinätöissä käytetään niittokonetta heinänkorren katkaisuun. Niitetyn heinän käsittelyyn käytetään pöyhintä, jolla pyritään saamaan pellolla kuivatettava heinä ilmavaksi, jotta nopea kuivuminen olisi mahdollista. Haravakoneella heinä ajetaan karhelle eli pellolla tasaisin välein oleviin kasoihin, joista heinä voidaan laittaa vielä esimerkiksi seipäälle kuivumaan. Syksyllä peltomaa kynnetään auralla, jolloin maata muokataan vakoja avaamalla ja viiluja kääntämällä. Syystyökurssi kuvin
Teksti: Eeva Sankari Päivän kurssi pidettiin 11.10 Mäntsälän Ohkolassa, ja sekä tiedottaminen että järjestelyt olivan viimeisen päälle, kiitos siitä! Lastasimme Nellan su-aamuna traileriin jo klo 7.00. Perille tultuamme sovitimme samantien Topin eli Toivo Pulliaisen meille etukäteen, mittojen mukaan, varaamia länkiä. Topi tutustui samalla meidän neitiin ja totesi, että "tämän tytön kanssa me kyllä tulemme juttuun". Topin ja kurssilaisten kanssa lähdimme sitten aamupalalle, tutustumaan kouluttajiin ja käymään läpi päivän ohjelman. Mieheni Patrick lähti ratsastamaan Nellalta "turhat höyryt" pois, ihan varmuuden vuoksi.
Meidät kurssilaiset jaettiin 5 ryhmään, jotta päivä olisi tehokas. Nellan kanssa lähdimme kävelemään valjaspaikalle, joka sijoittui pellon laidalle, kahden puun väliin. Nella oli aluksi hieman jännittynyt, mutta aamupäivän siinä seistyään ja erilaiset "valjastustekniikat" koettuaan noin 20 ihmisen kanssa, näytti jo suorastaan rutinoituneelta opetushevoselta. Patrick jäi Nellan luokse ja avustamaan Topia, itse kiersin muiden ryhmien kanssa kokeilemassa erilaiset "ajopeliyhdistelmät". Puolen päivän aikaa pidimme ruokatauon (nam nam!), ja Nella pääsi ottamaan välipalaa/hörppyä ja jaloittelemaan tarhaan (tarjolla oli kuulemma ollut askellajinäytös). Iltapäiväksi hevoset vaihtoivat tehtäviä ja Nella pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa vetämään längillä heinäkärryä. Se ei heti ymmärtänyt ideaa peruuttaa aisojen väliin, joten teimme kuten ravivehkeidenkin kanssa. Hevonen seisoi paikoillaan, ja aisat nostettiin ja laskettiin sen molemmin puolin. Siinä Nella sitten seisoi kiltisti sen aikaa, että saimme kaiken kiinnitettyä. Menimme Patrickin kanssa yhdessä kyytiin `koeajolle`, varsinkin kun edessä oli jyrkkä mäki ja kuorman paino kohdistui aisoista hevosen kainaloihin, sitä eteenpäin työntäen. Nellan ilmeestä kyllä näki, että se huomasi eron silavaljastukseen, mutta ei silti lähtenyt kiiruhtamaan vaan malttoi kävellä mäen sekä alas että ylös. Ensimmäisen puoli kilometriä se oli aika vireä, ja sen jälkeen ravia mentäessä jo tarjoili laukkaakin. Sitten se alkoi rauhoittumaan ja omaksui rauhallisemman `työhevosasenteen`, johon kuului seisoskelua ja rauhallisempaa menoa. Parhaimmillaan kyydissä oli 5-6 ihmistä, mutta isompikin kuorma mäkineen sujui mallikkaasti. Mitä nyt yhdessä pysähdyksessä ja lastin purussa ei sitten seissytkään automaattisesti pidempää aikaa vaan itse jo päätti jatkaa matkaa...Onneksi pysähtyi pyynnöstä kyllä samantien, kun kuski oivalsi että hänelläkin on tässä jokin rooli; eli harjoiteltavaa löytyy.Koska itse kokeilin hevosella kärryttelyn lisäksi äestystä, niittämistä ja kyntämistä, voin kertoa että viimeksi mainittu oli kaikista fyysisin kokemus. Aluksi pidin kyntöauraa ja sen ohjaaminen suoraan olikin paljon haastavampaa kuin hevosen ohjaaminen! Oma syke nousi raskaassa pellossa tarpoessa, ja kyllä hevonenkin puuskutti sen verran että liikunnasta oli kysymys meille molemmille. Kivaa se oli, ja tulevaisuudessa tarkoitus on kokeilla Nellallakin työajon eri muotoja. Kun vain saisi riittävän kokoiset länget hankittua... Meillä oli Patrickin ja Nellan kanssa todella mukava päivä. Ruoka
oli hyvää
ja sitä oli riittävästi, mikä aina on tärkeää;) Ihmiset olivat
mukavia ja
opetus pätevää. Kyllä tuli ehdottomasti sellainen tunne, että tänne
voisi
tulla uudestaankin! |
|
| Webmaster |
|
