Hevosmetsätyökurssi Petäjävedellä 7.1.2012

Talvinen aamu alkoi valjeta Petäjäveden Kukkaron kylällä. Mukavan kirpeä pikkupakkanen nipisteli poskista varpaisiin ja luntakin oli vihdoin saatu tälle talvelle. Eeva-Liisa Pitkäsen ja Reijo Niemisen tilan pihapiiriin alkoi pikkuhiljaa kerääntyä innostuneen oloista porukkaa, joka vielä pohti viime hetken vaatetusvalintojaan pakkasen varalle. Oli alkamassa hevosmetsätyökurssi.

Vaikka ulkona narskui pakkanen, talon tuvassa oli kotoisan lämmin. Aamu alkoi tukevalla maalaistalon aamiaisella puuroineen ja kahveineen. Samalla kuulimme päivän ohjelmasta, Työhevosharrastajista, sekä kurssin vetäjien hevostaustoista. Myös me kurssilaiset esittäydyimme toisillemme. Kurssilaiset olivat hevostaustoiltaan hyvinkin erilaisia, mutta kaikkia tuntui yhdistävän mielenkiinto hevosen monipuoliseen harjoittamiseen ja hyötykäyttöön, sekä kiinnostus vanhanajan hevoskulttuuriin. Osallistujat olivat pääsääntöisesti Keski-Suomen alueelta, mutta muutama oli kurssille innostunut aina Haapajärveltä ja Porista saakka!

Tuvan lämmöstä siirryimme takaisin pihamaalle pakkaseen. Pihassa tutustuimme erilaisiin rekiin ja aloitimme valjastuksen harjoittelun. Ensin näimme, kuinka nelivuotias SH-tamma Tepsukka sai päällensä luokkivaljaat ja peräänsä parireen ronkkeleineen. Osa porukasta lähti Eino Leikkaan opastuksella harjoittelemaan ajoa Tepsukalla, joka innosta puhkuen selvästikin tiesi mihin oli pääsemässä. Loppu porukasta taas jäi pihaan ja paikalle talutettiin edellisen emä, 15-vuotias tamma Napsukka.

Siinä Napsukka sitten seisoi äärimmäisen kärsivällisesti niillä jalansijoillaan, kun kurssilaiset toinen toisensa jälkeen harjoittelivat oikeaoppista luokkivaljastusta ja sen purkamista. Tamma lähti liikkeelle vasta, kun viimeinenkin halukas oli saanut hänet valjastaa, liistereen kyytiin istahti kyytiläisiä painoksi ja ohjat tarttuivat ajajan käteen. Silloin tämäkin tamma lähti päättäväisesti liikkeelle ja tuntui sekin tietävän, että sillä oli edessä työn täyteinen, mutta hyvinkin mieluisa päivä.

Hevosten kanssa suuntasimme pellolle ensin harjoittelemaan reellä ajoa. Taas kaikki halukkaat saivat kokeilla ajamista. Kun ajamiseen alkoi olla jonkinlainen tuntuma, pääsimme aloittelemaan jo ihan oikeaa työntekoa. Napsukka jäi liisterekineen puunajoon pellolle ja Tepsukka lähti parireki perässään töihin metsään. Samalla pellolle tuli vielä kolmaskin hevonen, 15-vuotias Riksutar, jonka perässä oli myös liistereki ja silläkin ajettiin peltohommissa.

Napsukan liistereen kyytiin kasasimme koivupöllejä pellon reunojen pikkukasoista yhteen isompaan kasaan lähemmäksi taloa. Saimme oppia, kuinka kuorma kasataan oikeaoppisesti reen kyytiin ja tuetaan ja kiinnitetään oikein. Kuormia tehdessä oppi muun muassa senkin, kuinka tukkisakset helpottivat puiden siirtelyssä ja auttoivat pitämään hanskat kuivana. Jännä oli myös huomata, kuinka kokenut työhevonen seistä törötti niin kauan aivan paikallaan, kunnes joku tarttui ohjiin kiinni. Se oli selvästi merkki sille, että nyt saa mennä.

Tepsukan porukka rupesi ajamaan polttopuita metsästä parireellä talolle. Metsässä ajaessa sai harjoitella ajoa kapealla ajouralla puiden välissä, joka olikin jo vähän haastavampaa. Melko vähäinen lumen määrä toi vielä oman haasteensa metsässä ajamiseen, joten tarkkana piti olla!

Kun innostuneet kurssilaiset olivat täydessä työn touhussa, oli pellon laitaan ilmestynyt lämpimästi liekehtivä rakovalkea, sekä tulet tuikattu myös tervaskantoon. Työn lomassa oli mukava istahtaa talvisen, valkoisen luonnon keskelle tunnelmallisille tulille lämmittelemään ja paistamaan makkaraa. Samalla ehti vaihtaa ajatuksia toisten kurssilaisten kanssa ja selvitellä mieltä askarruttaneita asioita kurssin vetäjien kanssa keskustellen. Ja kuinkapas muuten, kunnon nokipannukahvit kruunasivat nuotiohetken!

Kun tulen loimussa oli hyvin syöty ja hetkinen levätty, oli mukava jatkaa vielä puun ajoa. Tässä kohtaa pystyimme hyvin vaihtamaan hommiamme myös niin, että kaikki pääsivät kokeilemaan sekä pelto-, että metsäajoa.

Päivän kääntyessä jo illan puoleen, saimme vielä nähdä, kuinka Napsukan perään vaihdettiin juontolaite, jonka avulla pystytään siirtämään isojakin tukkeja paikasta toiseen. Halukkaat saivat kokeilla vielä juontolaitteen ajamista. Ja täytyy sanoa, että kyllä suomenhevosessa piilee väkevää voimaa ja periksi antamatonta sitkeyttä! Helposti ja tottuneesti siirtyivät isotkin tukkipuut Napsukan perässä!

Kun päivä alkoi jo painua mailleen, ajelimme hevoset pikku hiljaa takaisin talon pihaan, purimme valjastukset ja veimme kärsivällisesti päivän työnsä tehneet hevoset talliin lepäilemään. Me kurssilaiset kokoonnuimme taas talon tuvan lämpöön, jossa Leila Haakana oli loihtinut meille mahtavat ja tukevat kotiruuat jälkiruokapullakahveineen päivineen kurssin päätteeksi. Kyllä maistuivat nämä eväät koko päivän ulkoilun ja reippailun jälkeen! Ruokailun lomassa meille jaettiin hienot todistukset osallistumisesta hevosmetsätyökurssille. Puhetta oli myös toukokuussa järjestettävästä kevättyökurssista, joka taitaa paikkansa löytää ainakin minun kalenteristani. Luulen, että myös monen muun tämän päivän kurssilaisen.

Kun päivä oli jo vaihtunut illaksi ja tähdet syttyneet talviselle taivaalle, alkoi Kanervalan tilan piha taas hiljenemään. Kurssilaiset kaarsivat pihasta kukin omaan suuntaansa, matkassansa paljon mietteitä, uusia oppeja ja elämyksiä, sekä varmasti ajatuksia myös siitä, mitä omat kaviolliset kaverimme tästä kurssista osakseen saavat.

Kiitos Työhevosharrastajat mahtavasta kurssipäivästä!