OHKOLAN LASKIAINEN 2010Leppoisaa laskiaistunnelmaa Ohkolassa Mukava pikkupakkanen ja tyyni sää kruunasivat kuuraisen laskiaissunnuntain Ohkolassa. Vanhan ajan rekiajelut, talutusratsastus, Öljymäen pulkkamäki ja kunnon laskiaistarjottavat keräsivät paikalle satoja ihmisiä kolmen iltapäivätunnin aikana. Rekipisteessä oli koko ajan kymmenien ihmisten jono, eivätkä ratsutkaan ehtineet paljon heiniä pureskella pikkuväen odottaessa vuoroaan. Kaikkiaan kyytejä tarjottiin noin viisi sataa! Lunta ainakin oli tarpeeksi, mutta auratut väylät helpottivat kulkemista. Paikalla oli peräti yhdeksän hevosta ja ponia väkeä viihdyttämässä. Hevoset olivat Työhevosharrastajien ja SuoRa:n jäsenten jo vankalla rutiinilla paikalle tuomia. Tuhdista hernerokasta ja pehmeistä pullista huolehti Ohkolan Nuorisoseuran väki. Päivän erikoisuus oli Välttiexpo 2010. Esillä oli kuusi vanhaa, hevosvetoista auraa eri puolilta Suomea. Puurunkoinen vanhus on jo harvinaisuus. Kaikki aurat olivat käyttökuntoisia, osalla on jopa kilpailtu kyntökisoissa. Leikkimielisen kilpailun voitti Susanna Valtti Kervalta. Hän sai hevosaiheisen taulun. Elina Vuori ![]() Väkeä oli satoja rekiajelulla, talutusratsastuksessa ja pulkkamäelle menossa. ![]() Rekiringissä kuljettiin paikoin peräkanaa. Rekihevosina mm. Tanja Lundstenin Uuras ja Petra Rantalan Anneli. ![]() Välttiexpo 2010 eli vanhan ajan hevosaurojen näyttely herätti ihmetystä. ![]() Talutusratsastuksesta löytyi kullekin sopivan kokoinen ratsu. Kuvassa Tiina Pehkosen poni Blackie ja Petra Rantalan Anneli. ![]() Anne Fischerin Alppi ensimmäistä kertaa reen edessä – ja vauhtia löytyi! ![]() Portailta oli helppo nousta isommankin ratsun Elämän Ilon eli Napin selkään. ![]() Pienimmillekin poneille ja taluttajille riitti kulkemista. Kuvassa Kirsti Forsenin poni Ihaa. ![]() Rekihevoset ja kuskit olivat kovilla kiertäessään yli kolme tuntia yhtä kyytiä. Kuvassa Matti Vuori tammansa Viriellan kanssa. taustalla Maria Viljasen Pintelin Netta. |
|
| Webmaster |
|