Liinan-Veto 2158-90Ta
Kuvaaja Leena Sihvo

KESÄKUUN TYÖHEVONEN

Lauri Karjalaisen omistama ”Helsingin kaupungin duunari” ruuna JALO-JUSSI

Kuvaaja Anu Laine

s. 26.3.2001, siirtynyt Laurin omistukseen joulukuussa 2006.
i. Muiston Kihhaus e. Hipuli
Kasvattaja Sisko Jalo Rautalammilta
Jalo-Jussi on Työhevosharrastajien vuoden 2011 seinäkalenterin "kansikuvapoika"

Kahden vikurin tamman jälkeen oli Lauri Karjalainen jo sanomassa hyvästejä hevoshommille. Tuttavapariskunta kuitenkin vielä suostutteli häntä ottamaan ruuna Jalo-Jussin kahdeksi viikoksi koeajalle. Hevonen olikin miehen ensimmäinen, joka osasi seistä paikoillaan ja tämä ominaisuus varmisti sille uuden kodin Laurin tallissa. Jalo-Jussi on aikaisemmin toiminut matkaratsuna.

Työmaana on Laurilla ja Jussilla Helsingin puistometsät ensimmäisen maailmansodan aikaisine linnoituspiireineen ja juoksuhautoineen sekä ennallistettavat hakamaat ja rantojen luhtaniityt. He ovat myös odotetut vieraat päiväkotien pihoilla.

Alusta asti hevonen tuntui luotettavalta. Seurasaaren iso hakkuutyömaa uteliaan yleisön seuratessa ympärillä, toi lopullisen varmuuden sen sopivuudesta työajoon.

Niin kuin työhevosen kuuluukin, on Jalo-Jussi perusrauhallinen ja pitkämielinen. Tehoja ja räväkkyyttä löytyy tarvittaessa, mutta turhaan se ei vedä vehkeitä rikki. Joskus on kuorma kaatunut, mutta sekään ei ole saanut hevosta hermostumaan. Rauhassa se odottaa valjastuksen purkamista ja uusimista ja hyödyntää tietysti pienen lepotauon.

Niitto- ja haravakoneen kanssa on toisinaan työskenneltävä hankalissakin paikoissa, kuten upottavissa kaislikoissa ja rantalehtometsissä. Hevonen kuitenkin kulkee rentona kun kuulee niittokoneen perässään laulavan. Ensimmäisenä kesänä se särki muutaman kerran niittokoneen keskipuun rytkäyttäessään sivullepäin, kuin jumiin jäänyttä tukkirekeä irrottaessa. Nykyään se reagoi herkästi jos kone menee tukkoon ja raksutus lakkaa.

Kaupungin työmailla on hevonen tottunut siirtymisiin paikasta toiseen. Se osaa näppärästi isännän avuksi työntää työkoneet pakettiautoon. Vain kerran on niittokoneen peruutus mennyt vinoon särkien hiukan auton perää. Eräällä tällaisella työmaan vaihtoreissulla oli kopin etuovi unohtunut auki ja Jalo-Jussi kaula pitkällä harja hulmuten ihastutti kadun varren kaupunkilaisia.

Toivottavasti tällä kymmenvuotiaalla Helsingin kaupungin ainoalla ”turvallisella” työntekijällä on isäntänsä kanssa monta antoisaa ja onnellista vuotta edessä.

teksti Kirsti Forssen
kuvat Lauri Karjalainen





Webmaster
Copyright © PS & HS-K 2009. Kaikki oikeudet pidätetään. All rights reserved.