NOVIISIT TYÖAJOKURSSEILLAKuvat Anu Laine Sumuinen lauantaiaamu valkeni hiljalleen, kun hevonen oli pakattu traileriin ja matka kohti Lahtea ja Jokimaan ravirataa alkoi. Mieli täynnä odotusta ja jännitystä istuin autossa ihmetellen, mitä päivä toisi tullessaan. Olin nimittäin ilmoittautunut Työhevosharrastajien järjestämille työajokursseille, joista ensimmäinen keskittyi käyttöajoon ja toinen seuraavana päivänä ajettavuudella kantakirjaukseen. Mieheni oli pestattu mukaan autokuskiksi ja videokuvaajaksi. Olimme kokeneet mukavan viikonlopun viime helmikuussa samojen järjestäjien metsätyökursseilla Leena Sihvon tilalla, joten uskalsimme odottaa mielenkiintoisia päiviä. Trailerissa rouskutti heiniään 5-vuotias suomenhevostammani Vaila, joka pääsi kursseille mukaan hankkimaan kokemusta erilaisista työvaljastuksista ja ajovehkeistä. Tamma on ollut etupäässä ratsukäytössä, mutta silloin tällöin myös koppakärryjen ja äkeen edessä. Äestä on käytetty kentän ja maneesin möyhimiseen ja tasoitteluun. Rauhallinen luonne on Vailan vahvuuksia, joten arvelin sille sopivan muutkin työajopelit ja tuolla kurssillahan niitä pääsisi kokeilemaan asiantuntijoiden opastuksella. Olen aina kunnioittanut Suomen työhevosta, nöyrää ja vaatimatonta puurtajaa. Ilman sitä meillä ei olisi itsenäistä Suomea. Raskas työajo vaatii hevosen valjastukselta paljon ja hevoskohtaiset sopivat länget on ensiarvoisessa asemassa. Jo pitkään haaveenani on ollut omien mittalänkien teettäminen hevoselleni. Tähän tarjoutuisi oiva tilaisuus, sillä länkimestari Eero Pakarinen oli luvattu paikalle auttamaan kurssilaisia länkiasioissa.
Vaila oli seissyt koko ajan trailerissa heinää rouskuttaen ja ikkunaluukusta varikkoaluetta ihmetellen. Kurssihevosille oli varattu karsinalliset valjastuskatokset, joihin siirsimme ”työheposemme” valjastusta varten.
 Kurssinvetäjät auttoivat kiperissä tilanteissa ja antoivat hyviä neuvoja hevosten kouluttamiseen kelpo työmyyriksi. Erityisesti jäi mieleeni Niilo Juseliuksen viisas neuvo, kun häneltä kysyttiin, miten saadaan hevoset seisomaan rauhallisesti pysähdyksissä ja valjastuksissa. Ohje oli yksinkertainen, mutta niin täyttä totta: ”Hevosten kasvattamiseen ja opettamiseen pätee sama juttu kuin lapsiin. Pitää pysyä itse rauhallisena, niin hevosetkin rauhoittuvat”. Tuo ohje on helppo allekirjoittaa, sillä työskentelen eskariopena ja elän tuota ohjetta todeksi joka päivä lasten parissa, mutta miten helppo se onkaan unohtaa hevosen kanssa.
Länkimestari Eero Pakarinen sovitteli paikalla olevia länkiä hevosten kaulaan ja antoi ohjeita niiden sopivuuden parantamiseksi. Hän otti Vailan kaulasta mitat ja teki sabluunan uusia länkiä varten. Nyt sitten vain odottelemaan niiden valmistumista. Länget luvattiin minulle ennen kuin rekikelit alkavat. Sunnuntain kurssi keskittyi kantakirjaukseen ajettavuuskokeella. Saimme kokeilla edelleen erilaisia valjastuksia ja ajopelejä. Kävimme myös ottamassa 500 m käyntiaikaa raviradalla 500 kg kuormalla. Kantakirjauksen ajettavuuskokeessa tuo aika sitten tuplataan kilometriajaksi ja sen pitäisi jäädä alle 10 min. Menimme myös Vailan kanssa radalle lavakärryissä reippaasti lastia. Olipa radalla sen verran ihmeteltävää mainoskylteistä hiittaaviin lämminveriravureihin, ettei käyntisuoritukseen enää tamman keskittymiskyky riittänyt. Aikaa hurahti reilut 10 min. Tulipa tehtyä hyvä harjoituskierros. Se oli ensimmäinen kerta raviradalla sekä kuskille että hevoselle. Muutama kurssihevonen onnistui kuitenkin hyvin käyntikokeessa ja ajat jäivät reilusti alle yhdeksän minuutin. Lopuksi kokeiltiin vielä vetokoetta reellä. Vailakin valjastettiin reen eteen ja se sai vetää n. 10 metrin matkan rekeä kerrallaan ja pysähtyä minuutiksi tolppien välillä. Kuormaa lisättiin portaittain pysäkeillä muutaman kerran, kuitenkin maksimikuorman ollessa vain kolme ihmistä. Tottumatonta tammaa ei voinut liikaa rasittaa, ettei olat tule kipeäksi. Eräs kurssinvetäjistä, Valtakunnan työmestareita kasvattanut ja ohjastanut ja omistava Kauko Tuominen, opasti tätä harjoitusta asiantuntemuksella ja totesi: ” Kyllä se kuorman liikkeelle saa.” Kun iltapäivä koitti pysähdyttiin kahvikupposten ääreen rupattelemaan ja jakamaan kokemuksia. Todistukset jaettiin antoisan ja kokemusrikkaan päivän päätteeksi, kuten edellisenäkin päivänä. Vähitellen oli kotiin lähdön aika. Väsyneinä viikonlopun pakerruksesta alettiin lastauspuuhiin. Vailapa tuumasi, että nyt sai tältä päivältä riittää. Automatka on jo liikaa. Se meni traileriin, mutta peruutti sieltä pois, kun ei kukaan ollut laittamassa takapuomia kiinni. En nimittäin huomannut, että mieheni ei ollutkaan trailerin luona, kun rupesin tammaa pakkaamaan. Tamma päätti, ettei enää sinne mene. Parin kurssikaverin kanssa yritettiin sitä aikamme punkea sisään, kunnes hevosmetsuri Lauri Karjalainen käveli ohi ja kysyi, tarvitaanko apua. Hän supatti jotakin Vailan korvaan ja niin he sitten kävelivät täydessä yhteisymmärryksessä traileriin. Jotenkin vaan mieleeni hiipi ajatus hevoskuiskaajasta käsittämättömine kykyineen saavuttaa hevosen täysluottamus ensi kuiskauksellä. Opittavaa riittää... Suurkiitokset kaikille kurssinvetäjille eli Kaukolle, Einolle, Nipalle ja Laurille sekä puuhanaisille Leenalle ja Tanjalle ja tietenkin myös kurssikavereille ja heidän upeille suomenhevosille! Lisää vastaavia kursseja ja arvokkaan perinnetiedon siirtämistä tuleville sukupolville! Anne Liukkonen |
|
| Webmaster |
|
