• Etusivu
  
  
• Vinkkejä
  
• Markkinatori
  
• Uutisartikkelit
  
• Tarinoita
  
  
• kilpailut
  
• Näyttelykalenteri
  
• Ohjeita kantakirjaukseen
  
• Kantakirjaoriit
  
• Kantakirjatammat
  
  
• Hevospalveluita
  
  
• Anna palaute
  
• Linkit
  
  
  

Suomenhevosen askeleissa kajahtaa vapaa isänmaa
Ohkolan syystyökurssi 11.10.2009
Kevättyökurssi 16.-17.5.2009
Metsätyökurssi Sipoossa 28.2 - 1.3.2009
Piet Hein

RASKAS ITSEPUOLUSTUSKURSSI

Voi vain kuvitella niitä kärsimyksiä,joita Iivari koki rintamalla loputtomilta tuntuvina pakkastalvina uupuneena ja laihana, usein ulos puuhun tai paaluun kytkettynä

Iivari oli ruunahevonen lähinaapurista, isäni lapsuudenkodista. Elämä oli kohdellut sitä kaltoin jo varsasta asti. Silloin se oli sotkeutunut emänsä liekaanniin, että vielä aikuisena hevosena, kun se veti raskasta kuormaa, työntyi huomiota herättävä rustoutuma sen reidestä ulos. Siitä muistettiin Iivari. Mutta vammasta huolimatta tuli määräys, että Iivari on lähdettävä sotaan.

Iivari lähti, ensin Joensuuhun, sitten rintamalle Syvärille asti. Se viipyi siellä monta vuotta ja koki paljon. Se oli ollut aina nöyrä ja hyvä palvelija. Siksi sitä muisteltiin usein kotitalossa, jopa naapureissakin. Kun sen vakituinen hoitaja "siellä jossakin" sai tietää omistajan nimen ja osoitteen ja kortilla lähestyen kertoi hevosen tilasta,lähetettiin kotoa heti kaura-ja leipäpaketti, joka sattui tulemaan juuri jouluksi perille. Voi vain kuvitella niitä kärsimyksiä, joita Iivari koki rintamalla loputtomilta tuntuvina pakkastalvina uupuneena ja laihana, usein ulos puuhun tai paaluun kytkettynä. Mutta Iivari oli luja ja kesti.

Tuli kotiutuksen aika. Hevoset tuotiin vetohevosen ajopeliin kytkettynä 60 kilometrin matkan. Mutta yli viiden kilometrin päässä tutusta kotitallista Iivari tuli rauhattomaksi ja vesi alkoi valua sen silmistä. Nähtiin parhaaksi päästää se irti. Iivari lähti yksin ohittaen kaikki muut. Se eteni matalin, laahustavin askelin, meno ei ollut juoksua eikä kävelyä, mtta sillä oli kiire päästä eteenpäin. Sen turpa hipoi tien pintaa, suusta tuli väsymyksen vaahto ja koko matkan se piti outoa ääntä. Niiden ihmisten mielestä, jotka sen näkivät ja kuulivat, ääntelyn täytyi olla joko itkua tai naurua. Vaikuttavaa oli myös ollut nähdä, kun se luulaihana kaakkina oli pysähtynyt kotitallinsa eteen. Iivari sai pitkän toipumisloman. Ajan myötä se vahvistui ja oli taas monet vuodet luotettava talon tuki. Mutta vammoitta se ei ollut selvinnyt. Se seurasi entistä tarkemmin, mitä ympärillä tapahtui. Erityisesti sen korvat etsivät valppaina yllättäviä ääniä. Kun se kuuli lentokoneen lähestyvän, se lymysi matalana puun alle. Se oli käynyt raskaan itsepuolustuskurssin.

Minusta tuntui, että kaikki sen kokemukset tajuten Iivaria kunnuoitettiin ainakin siihn asti, kunnes sen lautasille leikattu numerotunnus kasvoi umpeen. Tuli tavaksi sanoa, kun kävelimme Iivarin ohi:"Mitäs veteraani?"

Pentti Torppa
Saarijärvi