|
|
KOMIJA VOITTOON TUUSNIEMEN HELTEESSÄ
Koillis-Savon vetokisojen järjestämispaikkakuntana oli tänä vuonna
Tuusniemi. Vetokisa oli osa Tuusniemen kunnan 140-vuotisjuhlia.
Viihdekeskus Hojo Hojon pysäköintialueella sataman tuntumassa
järjestetyssä kilpailussa oli mukana 8 hevosta. Aurinko porotti koko
päivän täysin kirkkaalta taivaalta. Täysin varjottoman sorakentän
kuumuutta helpotti onneksi hiukan järveltä käynyt pieni tuulenvire.
Paahde kuivatti vetopaikan hiekan hyvin kuivaksi ja helle vei varmaan
kaikilta hevosilta viimeisen terän, joten mitään huikeita porrasmääriä
ei runsaslukuinen yleisö päässyt todistamaan.

Rautalampilaisen Seppo Kauppisen monen vuoden yritys palkittiin lopulta,
kun parhaaseen tulokseen ylsi hänen omistamansa ja
ohjastamansa ruuna Komija. Tyypillisen riuskalla tyylillään tämä kaunis
juoksijatyyppinen hevonen veti 10 porrasta ja 9,10 m.
Loppupaino oli 875 kg.

Samaan loppupainoon ylsi kisojen
ensikertalainen tamma Vinpotar. Matti Makkosen Hankasalmelta
omistama ja ohjastama pienikokoinen tamma veti kauniilla ja
hyvällä tyylillä 9 porrasta ja 3,20 m. Tulos oli 194 %
hevosen arviopainosta, joten se palittiin Työhevosharrastajien
lahjoittamalla palkinnolla eniten painoonsa nähden vetäneenä
hevosena. Hevosten arviopainot hiukan puhuttivat väkeä varikolla.
Esimerkiksi viime vuoden työmestaruusvoittaja sirorakenteinen
Tähti-Vie arvioitiin tällä kertaa osanottajista toiseksi
painavimmaksi. Sitä kevyemmiksi arvioitiin mm. silmämääräisesti
katsottuna jykevämmät ja kookkaammat Uuras, Vikkelä-Ponsu ja Anan Jalo.

Seuraaville neljälle sijalle tulleet hevoset vetivät kaikki 800 kg.
Näistä pisimmälle eli kilpailun pronssisijalle ylsi kokenut veto- ja
työmestaruuskävijä tamma Anan Jalo, jonka omistaja ja ohjastaja on
Laila Lahtinen Pertunmaalta. Tulos oli tällä kertaa 8 porrasta
ja 8,00 m. Parivaljakon työskentely oli jälleen kerran kaunista
katsottavaa ja kilpailun tuomaristo valitsikin tämän kaksikon
kilpailun symppisvaljakoksi, jolle annettiin
Työhevosharrastajien palkinto.

Neljäntenä tuloksella 8 porrasta ja 1,00 m oli kaksi
edellistä Koillis-Savossa järjestettyä vetokisaa voittanut
ruuna Uuras, jonka omistaa Tanja Lundsten Mäntsälästä ja
jota ohjasti siististi ja rauhallisesti Eino Leikas.

Leikkaan oma tamma Vikkelä-Ponsu tuli viidenneksi
tuloksella 7 porrasta 5,30 m.
Seuraavilla sijoilla olivat voittaja tamma
Tähti-Vie (om. & ohj. Matti Kyötikki, Virolahti),
tamma Virkun Tyttö (om. Tarja Itkonen, ohj.
Matti Pakarinen, Suonenjoki)

sekä ruuna Muiston
Jussi (om. & ohj. Kimmo Pukarinen, Tuusniemi).
Työhevosharrastajien lahjoittama kolmas palkinto
oli tarkoitettu tuomariston valitsemalle kilpailun
epäonnisimmalle valjakolle. Palkinto ojennettiin
paikallista väriä edustaneille Kimmo Pukarisille
ja ruuna Muiston Jussille. Valjakon suoritus
loppui kuuden portaan jälkeen rahkeen katkeamiseen.
Siihen saakka hevonen veti hyvin rauhallisella ja
hitaalla tyylillään hienosti. Ehkä seuraavana vuonna
Juankoskella on sitten Jussillakin revanssin paikka.
TULOKSET
Kitka 44 %
|
Sij.
|
Hevonen
|
Om. ja Ohj.
|
Vedetyt portaat
|
ja metrit
|
kuorman loppupaino kg
|
Hevosen arviopaino kg
|
Tulos%:a hevosen painosta
|
|
1.
|
r. Komija 1356-96
|
Seppo Kauppinen, Rautalampi
|
10
|
9,10
|
875
|
530
|
165%
|
|
2.
|
t. Vinpotar 2250-02
|
Matti Mkkonen, Hankasalmi
|
9
|
3,20
|
875
|
450
|
194%
|
|
3.
|
t. Anan Jalo 2574-98
|
Laila Lahtinen, Pertunmaa
|
8
|
8,00
|
800
|
540
|
148%
|
|
4.
|
r. Uuras 1153-92
|
Tanja Lundsten, Mäntsälä Eino LEikas
|
8
|
1,00
|
800
|
530
|
150%
|
|
5.
|
t. Vikkelä-Ponsu 1782-98
|
Eino Leikas, Haukivuori
|
7
|
5,30
|
800
|
570
|
140%
|
|
6.
|
t. Tähti-Vie 2504-99
|
Matti Kyötikki, Virolahti
|
7
|
0,40
|
800
|
580
|
138%
|
|
7.
|
t. Virkun Tyttö 1752-94
|
Tarja Itkonen, Suonenjoki Matti Pakarinen
|
6
|
6,80
|
725
|
640
|
113%
|
|
8.
|
r. Muiston Jussi 1771-04
|
Kimmo Pukarinen, Tuusniemi
|
6
|
4,20
|
725
|
500
|
145%
|
|
|
t. M.L.Elviira 1276-00
|
Matti ja Pekka Hietaniemi, Viljakkala
|
perunut
|
|
|
o. Toja 2485-98
|
Pälvi Pöyhönen, Lievestuore
|
perunut
|
Järjestäjät Tuusniemen hevosystäväinseura ry.,
Kaavin hevosystäväinseura ry. ja Juankosken hevosseura ry.
|